Tokoilun harjoittelua, muuta kivaa ja ei niin kivaa

Nyt olis suunnitelmissa tähdätä syksyllä möllitokoon. Mikäli ite uskallan, kärsin esiintymispelosta.
Meillä on paljon opittavaa, pitää opetella vaikka mitä.
Pitää hioa seuruuta vähän tiiviimmäksi ja treenata katsekontaktia. Harjoitellaan kaukokäskyjä ja ehkä myös kapulan noutoa, jos sitä taitoa joskus tarvitaan. Seuruulta maahan, istu ja seiso käskyjä.
Opittavaa on mutta tuo piski kyllä oppii :)

Ollaan ulkoiltu nyt paljon kaverin ja tämän koiran kanssa. Haltialassa käytiin ja koirat rälläs vapaana. Oon ylpeä tuon piskin luoksetulosta! Vaikka ihmisiä tuli paljon vastaan niin ei mennyt sinne huutamaan vaan tuli kutsusta luokse. Rudolla on siis tapana alkaa haukkumaan hulluna jos joku vieras ihminen kiinnittää siihen huomiota, varsinkin katsekontaktilla. Sitä tuo ei siedä. Mutta joo, treenaillaan tuota ongelmaa pois.
Tuon luoksetulo olisi vielä parempaa jos saisin karsittua pois jänisten jahtaamisen, silloin jos rusakko tai muu pitkäkorva ulkona ilmestyy näköpiiriin, voin vaan haaveilla että tuo tekisi uukkarin ja tulisi takaisin. Mutta ollaan edistytty lintujen jahtaamisessa, tuo on monesti alkanut vapaana kytätä lintua joka on maassa ja jo aikonut lähteä mutta ainakin karjaisusta lopettanut. Kokoajan luotan tuohon enemmän, vaikka muita koiria menisi näkyvillä ja tuo on irti niin ei sitä kiinnosta niin paljoa että se haluaisi mennä, vapaana ollaan ohiteltukkin koiria. Vaikka se ei ole välttämätön taito niin onhan se joskus tarpeen vaatiessa ihan kätevä osata.

Puh, pah ja pöh! Mistähän tuo piski on oppinut sen että miten kivaa on huutaa vieraille ihmisille jotka saattaa vaan vilkaista jolloin tuo alkaa haukkumaan täysiä. Siinä on joskus hihnassa pitelemistä jotta ei riennä huutamaan vasten ihmisten kasvoja. Yhden ihmisen luokse on jo näin rynnännyt, nainen tuli siis kulman takaa yllätten, Rudo huomasi sen ensin ja sekunnissa oli jo huutamassa naisen edessä, oma vika koska en pitänyt hihnan toisesta päästä kiinni. Eipä siinä muu auttanut kuin hakea piski pois ja pyytää anteeksi. Tässäpä on sitten taas treenaamista jotta saadaan tämä paha tapa karsittua pois ennenkuin pääsee yltymään.

Mitä tulee sitten lapsiin, alkaa tuo ehkä vähän enemmän sietämään vieraita lapsia. Joillekkin edelleen vähän murisee mutta ei enää niin paljoa. Yhden tutun lapsen kanssa tuo oli, valvonnassa tietenkin. Kerran murahti koska lapsi katsoi tuota silmiin. Namit kelpasi kädestä mutta väisti kosketusta selkään ja kylkiin. Kaulasta ja päästä antoi silittää. Kahden tuikituntemattoman lapsen kädestä otti nameja. Tutut lapset saa tuota koskea häntäänkin. Koskaan tuosta ei tule lapsirakasta koiraa mutta en sitä vaadikkaan. Kunhan ei syö vastaantulevia lapsia.

Ja vielä semmoinen. Ihme egoiluvaihe päällä, nimittäin joitakin muita koiria kohtaan, varsinkin jos on Hessun kanssa samaa aikaa puistossa jonne tulee vieraita koiria. Pörhistelee ja vähän käyttää örinä ääntään. Kunhan tutustuu hetken koiraan niin johan loppuu egoilu. Toivottavasti ohi menevää. Ikäähän tuolla on vasta 1v 4kk joten luulisi ohi menevän. Tuosta on tullut leikkisämpi leikkauksen jälkeen.

Laumani pieneni

Kanilaumani pieneni kolmella. Päätin luopua Ronjasta, Reniasta ja Riosta siitä syystä että tila ei enää riitä koska jouduin erottamaan kolmikon vanhuksista. Eihän siitä mitään tullut, ainaista nahistelua, stressaamista ja mitä kaikkea kivaa viiden kanin ei niin kivasta yhteiselosta syntyykään. Ei enää hermot kestäneet. Joten erotin laumoihin kolme ja kaksi.

Kaksikko, vanhukset Rita ja Rusina, ovat tyytyväisen oloisia kun asustelevat kahdestaan. Näyttää olevan kaikki stressi poissa. Tuleehan Rusinakin tänä vuonna jo 7v enkä halua sille ylimääräistä stressiä. Ritakin tulee ensikuussa 6v.

Yhdessä on hyvä olla vaan ja ottaa aurinkoa <3

 

Kolmikon yhteiselo rauhoittui, vähän aika sitten häkissä kävi meluisat kiistat kuka on pomo, Rio juoksi tyttöjen perässä jolloin puupelletit ja kaikki muut häkin tavarat lentelivät siellä täällä. Eipä noita voinut silloin pitää öitä häkissä koska en olisi saanut nukuttua, olivat silloin kylppärissä. Siinä vaiheessa en kärsinyt minä vaan puiset ovenkarmit, niitä kanit sitten tykkäilivät maistella.
Sovussa ovat, Renia ei enää stressaa ja asustelevat jo uudessa kodissaan kolmistaan :)

Kolmikko muutti yhteiseen uuteen kotiin yhdessä. En olisi raaskinut erottaa noita koska Renia on ihan mammantyttö, ulkonakin hakeutui äitinsä luokse turvaan. Rio taasen vain keskittyi ruohon syömiseen, ahmatti :D

Olihan se surullista luopua tuosta rakkaasta kolmikosta mutta näin parhaakseni antaa ne uuteen kotiin jossa saavat enemmän tilaa ja huomiota. Nuo eivät lähde kuitenkaan toiselle puolelle maapalloa, eli voin mahdollisesti käydä katsomassa kolmikkoa tulevaisuudessa.