maanantai 9. heinäkuuta 2012

Minne on kadonnut 4kk?? Poitsu on jo puolivuotias! Huh että aika menee äkkiä.

Oltiin kirkonkentällä riehumassa, poitsulla oli virtaa! Vaikka onkin kuumat ilmat olleet. Viilensi itseään noissa ojissa, ja sen jälkeen ei todellakaan ole puhdas :D Montakohan kertaa joutuu ton pesee tän kesän aikana. No mutta, en aijo alkaa sitä kieltämään kun kerta siitä nauttii ja osaa viilentää itsensä.


"Mamiiiii kato mä kävin ojassa pulikoimassa!!"
Rudo sai hyvin miehisen flexin, lilan. Kaupassa ei ollut sillä hetkellä kuin vaan punainen ja lila. Otin lilan.
Vaihdoin poitsun ruoan jahti&vahdista  Hauhau kana-riisiin. Täällä päin sitä on helpompi saada. Ja tuntuu maistuvan paremmin.

Taidetaan lähteä möksälle ensiviikonloppuna, saa nyt nähdä. Harmittaa kun siellä oleva ranta on sen verran pitkällä ettei sinne viiti lähteä kävellen. Haluaisin uimaan joten Rudokin siinä vaiheessa uisi varmasti perässä, uimaanhan tuo ei ole vielä uskaltanut, mutta kokoajan syvemmälle uskaltaa kepin tai jonkun muun lelun perässä.



torstai 5. heinäkuuta 2012

Kasvu galleriaa

?
1.5.2012



8.5.2012

20.5.2012

4.6.2012
13.6.2012

20.6.2012



Pää lyö tyhjää

Hassua että pikkupentu ajoista mulla ei itselläni ole paljoakaan muistikuvia... Kuvat kuitenkin kertovat mitä milloinkin on tapahtunut :) Aika menee liian äkkiä, johonkin jäi se neljän ja puolen kilon pötkö. Tilalla on 20kg äijjjjä. Ja siitä se vielä kasvaa.

Rudo tykkää ulkoilusta, varsinkin vapaana ollessaan. Ollaan paljon oltu puistoilemassa, metsissä, pelloilla jne. Aina riittää vauhtia ja virtaa.
Uusiin koiriin Rudo suhtautuu ensin alistuvasti, matelee jaloissa, kunhan tajuaa ettei toinen tee mitään pahaa, alkaa riehuminen. Pieniin koiriin suhtautuu heti avoimemmin, isommat koirat saa pelkoa aikaan.

















Rudon rotuja on veikattu useaan otteeseen, tuon roduista ei oikeastaan tarkalleen tiedetä mitään. Päädyttiin siihen että tuolla on eniten laikan, collien ja aussin piirteitä. Ja yksi voisi olla Pohjis.

Plaaaah... Miten voikaan olla niin hankalaa kirjoittaa jotain, pää lyö tyhjää, mitään ei tule mieleen.