lauantai 27. lokakuuta 2012

Pinna kiristyy...

Hermot... Pitäs niitäkin alkaa kasvattaa itselle, tuon piskin kanssa ne on koetuksella. Tuntuu siltä että kokoajan tulee lisää huonoja *ominaisuuksia* esille.

Alan olla sillä kannalla että tolle alkaa jo kehittyä murkkua, hieman aikaisessa.

Oltiinpa tänään Hessu-koiran ja tämän omistajan kanssa lenkillä, käveltiin eikä menty puistoon, lähdettiin kävelemään tutulle paikalle jossa koiria voisi pitää vapaana. Matkan varrella päästettiin nämä syrjemmässä irti, kentälle jota ei oltu pitkään aikaan siistitty, siltä se näyttikin, mutta joo, , alku meni hyvin kunnes Rudo lähtee jonnekkin, mitään ei kuulut/näkynyt varttiin, tuli lopulta näkyviin ja juoksi luokse jolloin joutui hihnaan ettei pääse uudelleen livistämään. Jatkettiin matkaa, tultiin sitten *määränpäähän*, metsäpläntille, koirat päästettiin irti, leikkivät siinä ilman ongelmia. Saamarin rusakko pilasi taas kaiken hetkeksi... Kummatkin koirat äkkäsivät pupun ja ampaisivat perään, Hessu tuli nopeammin takaisin mutta mun jääräpää ei... Huudoista huolimatta juoksenteli kuurona. Tuli takaisin kuitenkin, onneksi.
Lädettiin siitä sitten kun koirat oli kiinni, vastaan tallusteli puolivuotias valkkaripentu, annettiin näiden haistella, Rudo oli nätisti aluksi, Hessu ärähti pennulle jolloin Rudokin aloitti uhoamisen pennulle, karvat pystyssä, syvää murinaa muristen -.-" Koska tosta on tullu tollanen pelle... Ei tosin ollu ainut kerta jolloin ärisee hihnassa muille koirille. Jos Rudo olisi ollut vapaana, tuskin olisi alkanut murista.
Nyt Rudo koisii matolla, taisi olla väsyttävä lenkki.

Kaikesta karkaamisesta huolimatta, en aio lopettaa vapaana pitämistä, tosin siihen tulee muutos, alan pitää tuolla piskillä pitkää narua perässä, pääsee kuitenkin pidemmälle mutta hallitusti/turvallisesti. Josko siitä olisi apua aluksi.

Pitää alkaa olla jämäkämpi tuolle jotta vältyttäisiin enimmiltä ongelmilta.

Pojat <3

Ei riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa




Poikien hampaidenkalistelua