perjantai 21. syyskuuta 2012

Ei yksi, tai kaksin

Vauva vaan kasvaa, heijastinliivi käy liian pieneksi, pitänee hankkia uusi, on jo kerran suurennettu.
Vanhahko kuva, jolloin liivi oli vielä sopiva


Ollaan aloitettu pyöräilyharjoitukset, nyt aluksi lyhyitä, ei mitään viiden kilsan lenkkejä. Vauhti pysyy niin että koira ravaa, ei laukkaa. Alfalttiosuudet mennään hitaasti, hiekkateillä (hyvällä ajalla) mennään irti, Rudo juoksee hihna suussa, ei välitä muista ihmisistä, rakastaa juosta ja siihen myös keskittyy. Hieman ihmiset tuijottavat mutta tuijottakoot.

Käydään usein puistossa Hessu seropin ja tämän omistajan kanssa, mahtavaa lenkkiseuraa :)
Rudo ja Hessu tulevat hyvin juttuun, ovat aika samaa ikäluokkaa, Hessu taitaa olla jotain 10kk, Rudo tulee ensikuussa 9pv 9kk, iiiso poika jo. Toki pientä kärhämää joskus tulee mutta se loppuu heti kun menee siihen keskeyttämään sen. Rudo ei uskalla vieraille koirille uhota päin naamaa, jos toinen koira haukkuu, alistuu. Koiriksessa aidan läpi innostuessaan saattaa alkaa haukkumaan mutta kun pääsee aidan viereen tutustumaan niin silloin ollaan alistuvaa poikaa.

Ei se koirakaverien määrä vaan se laatu <3



Hessu & Rudo

Caapo, Rudo, Myy & Taavi 

Rudo, Myy, Viola, Taavi & Vanilla
Rudo, Roni &Fanny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti